Oli kivaa värkätä, kauhu inspiroi. Ketäpä ei kiehtoisi hiipivät draculat, nummilla ulvovat ihmissudet, riipivät huudot ja narahdukset pimeässä. Mua ainakin, yhä! Lapsena isä osti pyynnöstä mm. Noidan käsikirjan, josta sitten joskus myöhemmin katselin telkusta valistusta, että ihan kauheaa "vääränpalvontaa" on se. Heh, mä en tainnut sitten hiffata pointtia. Toinen, joka kotikirjahyllystä kului käsissä lapsena, oli Uskomatonta mutta totta: lattiaan ilmestyneet kasvot, Viiltäjä-Jack, Torinon käärinliina, Loch Nessin hirviö ja muut stoorit.
Tässä juhliemme pöydäntäytettä, voitte vaikka etsiä inspiraatiota ensi viikonlopulle.
Ilahduttavaa oli taas eritoten se, miten innolla lapset halusivat ihan perinteisesti leikkiä. Leikkitätihän on aina valmiina, opastin Karkkia-ja-kepposta, Murhaajaa yms. Lapset kehittelivät itse eteenpäin. Ja vaikka sukupolvet vaihtuvat, Totuus-vai-tehtävä ei näemmä unohdu. Kauhutunneli oli hitti: vähän jouluvaloja räpsimään, kauhuäänet huutamaan tabletilta, umpikuja nuolineen, luuranko pimeimpään kohtaan, hämähäkki kattoon roikkumaan, jätesäkkiseiniä, seittiä ja tekokäsiä (jauhoilla täytettyjä kertakäyttöhanskoja) pohjalle, avot! Tunnelissa oli vähän pimeää kuvata...
Jälkimainingeissa sitten mietin, että kuka ton kauhutunnelin purkaa mun makuuhuoneesta! Ja että lähteekö nää irti, liimasin paperiliimalla lamppuuni naamoja, kun tuli kiire...
Seuraavana päivänä sain kuulla, että lapset olivat niin tykänneet, että nyt pitäisi heti pitää samalle porukalle pikkujoulujuhlat! Luulenpa, että erikoistun vain näihin halloweeneihin... Tämänkertaiset viritelmät purettuani lähdin ulkoiluttamaan uusia ystäviäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti