Kevät tuli tänne jo maaliskuussa, vaikka vielä ei ole helteistä juuri nautittu, muutamaa kahenkympin päivää lukuunottamatta. Kirsikkapuut kukkivat, suurelta osin ovat jo sataneet vaaleanpunaisena lumena maahan. Olihan se kukkivuus ainutlaatuisen ihanaa kokea, ihan arkensa keskelläkin. Kuin kaikki maailman pinkki kauneus ja hentous olisi juuri siinä oksassa, joka kasvojen edessä tuulessa värisi. Ympärillä leijui romantiikan usva, pariskunnat suutelivat penkeillä ja puiden alla, ja kyllä, rakkauttahan värisevä sielu huutaa näin keväisin muutenkin.
Kirsikoiden vanavedessä pulpahtelivat valloilleen magnoliat. Pidän niistä enemmän nuppuina, niinkuin monista muistakin kukista. Magnolia on sen verran pompöösi, että muhun vetoaa enemmän pienuudessaan vaatimattomat kirsikan-ja omenankukat.
Petrin hillin laakso on täynnä hedelmäpuita, joten aina ei tiedä, onko kyseessä omena vai päärynä.
Nuo ylläolevat kuvat ovat maaliskuun loppupuolelta, nyt elellään jo istutuksiakin.
Tämän päivän tilanne vaatisi akuuttia päivitystä, eli läheiseen ihanaan, lähiöni metsäiseen järvipuistoon on pikimmiten mentävä tiirailemaan luonnon tila. Koti-Suomessa se oli pääsiäisenä tällainen: rakas Näsijärvi, ja sukkelaan sulavat jäät. Joten: vartokaa vaan, pian se on kevät päällä teilläkin!
Ens kerralla voisin kuvittaa hieman Prahan hautausmaita, ne ovat niin kauniita muratin peittämiä siimeksiä kätkien mitä kauneimpia veistoksia ja tarinoita, eritoten juutalaiset hautausmaat. Siihen mennessä olen ehtinyt tsekata Franz Kafkan haudankin. Viikko takaperin olin kuleskelemassa eräällä sielujen leposijalla, aurinkoisena sunnuntai-iltana, ja aloin tiirailla horisonttiin, että mitäsmitäs, aivan kuin rautaportti olisi kiinni... Kiinnihän se, kello oli reilusti yli ajan, ja mä olin suurin piirtein vasta avannut eväsvoileivät!:) Onneksi miekkonen vartoi sen verran, että lukkoon portti helähti selkäni takaa. Sinne olisin jäänyt yöksi, minä ja 2 miljoonaa hiljaista. Tuo lukema on minulle kerrottu.
