Oman rivitalopihan puutarhoinnin lopullisesti muuttama kukkatykkääjä koittaa hahmottaa, miten kaikin tavoin voi olla puutarhaihminen ilman omaa pihaa. Pohdiskelut ja hassuttelut kulkevat kaiken maailman puutarha-, kukka- ja betonikujilla. Ajatuksella Joskus vielä...


maanantai 8. syyskuuta 2014

Maanantai-illan sienikartoitusta


Joskus jopa maanantaina iskee inspiraatio. Lähdin itekseni katteleen sieniä vähän syvemmälle Niihaman metsään. Pakkohan se oli oppien mukaisesti kertoa jollekin, joten huudatin äitiäni. "Viimeinen havainto Niihaman ulkoilumajalta maanantaina klo sejase. Morjensti majanpitäjää, joi lasin mehua ja käveli varmoin askelin metsän siimekseen." Haen kuulemma riskejä. Äidit...

Sieniä on nyt ihan pirusti. Haperoiden ja rouskujen ystävien kannattaa juoksujalkaa syöksyä oksien alle. Pakkohan niitä karvarouskuja oli ottaa, olivat niin nuoria ja nättejä.


Kaveri oli noukkinut viikonloppuna herkkutatteja lämpösiin leipiinsä, joten sienikorikateus iski, ja olisin halunnut löytää niitä. Samoin suppiloita tai kantarelleja. Suppiloita en nähnyt yhtään, taitaa olla liian aikaista. Herkkutatteja osui kohdalle yksi madonlievästisyömä. Muuten lähimmäksi osuivat nämä, koivunpunikkitatteja ehkä, tulkitsin, eikä se ihan riittänyt, joten en ottanut.


Näitä oli kans paljon. Arvelin kangashaperoiksi.

 

Sienikirjan kanssa on hauska vain tutkiakin, että mikä mikäkin on. Tämä oli ehkä tän reissun hauskin, känsätuhkelo. Tällaisena nuorena valkoisena sitä voi jopa syödä, mutta en tapaa syödä piikikkäitä juttuja.


Myrkkyosastosta melkein yhtä paljon kuin punaista näkyi ruskokärpässientä.


Myrkyllinen on tämäkin, sudenmarja eli kuolemanmarja.


Karvalaukkuja ryöpätessä tässä siis lisäreissuja, ja suppilovahveroita, ootellaan.

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavan hurmaava sieniretki! Ja mikä saalis!
    Nauti syksyn tummuvista illoista ja lähetän vielä kottikärryllisen lämpöä täältä etelän auringon alta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Susanna! Näyttipä sinullakin olevan värit ja maut antimissa kohdillaan siellä!
    Leppoisan lämpimiä tuulahduksia sinne!

    VastaaPoista